Elämankaarikirjoitus-mallin kehittäjä, kouluttaja,
psykoterapeutti ja kirjailija

Valinnanpaikka

Kansa valitsee pian maalle presidentin.  Kampanjaa on tosin käyty kauan, miltei edellisistä vaaleista lähtien. Tämä vuosien mittainen show on lisäksi keventynyt sitä mukaa, kun maailman ja maan asiat ovat käyneet raskaammiksi.

Jos minulta kysyttäisin, millaisen presidentin haluaisin, vastaisin ensinnäkin, etten sellaista, joka on hiihtänyt jo aikansa Kekkosen perässä tai tämän edelläkin – riippuen siitä, mistä päin hän itse haluaa asiaa katsoa. En siis häntä, joka on luultavasti jo sisustanut Tamminiemen oman makunsa mukaan ja pitänyt siellä jo parit kekkeritkin – mielikuvissaan.

Mutta en myöskään halua sellaista presidenttiä, joka jälkikäteen kertoo tämän maan presidenttiyden olleen hänelle ”vain syrjähyppy” kansainvälisellä uralla. On maamme pieni, köyhäkin, mutta ei koskaan niin köyhä, etteikö olisi varaa ihmiseen, joka näkee riittävästi arvoa ja tehtävää tämän pohjoisen maan ihmisissä ja heidän elämässään, iloissaan ja ongelmissaan. Näitä jälkimmäisiäkin on ihan ratkottaviksi asti.

Enkä halua presidentiksi ihmistä, joka ilmestyy Hakaniemen torille itsenäisyyspäivänä ns. köyhien juhliin saadakseen sympatiapisteitä tai mitä tahansa myönteistä julkisuutta.

Tarjolla olevat ehdokkaat edustavat aika hyvin suomalaisia, ainakin nopeasti vilkaistuna. Ns. ”vanha, viisas nainen” puuttuu joukosta (niin kuin monesta muustakin paikasta) – tosin tässä tapauksessa ehkä siksi, että sellainen on ollut vallassa viimeiset 12 vuotta.

Ehdokkaista kolme kuuluu luterilaiseen kirkkoon, kolme on siviilirekisterissä, yksi on helluntailainen ja yksi katolinen. Siviilisääty ja seksuaaliset suuntautumiset ovat olleet jonkin verran tapetilla, mutta onneksi eivät pääasioina.

En ole ollut niin innokas, että olisin kaivanut esiin ehdokkaiden ”isovanhempien tarinoita”, mutta sekin saattaisi olla aiheellista tehdä. Näennäisestä ”kirjavuudestaan” huolimatta, joukko voisi olla taustoiltaan varsin homogeeninen.  Kaikilla on takanaan – nuorimmallakin – kokemusta, pitkää poliittista uraa sekä pyrkyä ja paineensietoa, vaikka pinna tuntuu joidenkin kohdalla välillä kiristyvänkin.

Mutta kokemusta on myös valitsijoilla! Asioiden tila maassa ja maailmassa on sen verran vakava ja sekava – eikä kehitys lupaa yhtään parempaa – että löysiä lupauksia esimerkiksi siitä, ettei suomalaisilla ole mitään pelättävää, ei kannattaisi heitellä. Yhtä ja toista pelättävää on, nyt olisi päinvastoin löydettävä rohkeus kohdata nämä pelot eikä pistää päätä pensaaseen.

Entä olenko jo valinnut suosikkini, peräti ennakkoon äänestänyt jotakuta? Toki, hyvä ehdokas selvisi minulle jo viime eduskuntavaalien aikaan, kun satuin kokeilemaan Sivistyksen vaalikonetta. Voitto ei tulle kysymykseen, se lienee varmaa, mutta ”jalo kilpa” onkin nyt tähdellisempää, myös tulevaisuuden kannalta.

En ole monarkisti, mutta kadehdin – myönteisessä mielessä – tänä päivänä tanskalaisia, jotka saavat juhlia 40 vuotta vallassa ollutta ja tavallaan itse kruununperilliseksi valitsemaansa kuningatarta! Tanskan Margareeta II on ollut aina ”lempparikuninkaalliseni” viisaana, lahjakkaana ja luonnollisesti ikääntyvänä, häikäisevän upeana naisena.

Tietenkin hän on etuoikeutetussa asemassa, mutta ”juju” on siinä, että hän on osannut tämän osansa hienosti ja luovasti kantaa, mikä on tehnyt hänestä myös ”alamaistensa” rakastaman kuningattaren. Ja se, ehkä varsinaisesti nimenomaan se, myös näkyy hänessä.

Toivon samaa tulevalle presidentillemme!

 

 

 

 

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on twitter
Jaa Twitterissä
Share on linkedin
Jaa LinkedInissä