Tämä merkillinen talvi on sittenkin kääntymässä kevääksi.
Kansainvälinen ja kansallinen poliittinen tilanne sekä talouslama ovat varjostaneet yleisiä tunnelmia. Olemmeko tulleet kuilun partaalle ja päätepisteeseen rauhallisen kehityksen ja ns. kasvun tiellä ja etenemmekö vääjäämättä kohti kaaosta? Onko tämä kevät ”pohjoisen pallonpuoliskon kevät” samaan tapaan kuin levottomuuksiin aktivoinut arabikevät?
Moni asia tuntuu olevan käännekohdassa myös omassa yksityisessä ja työelämässä. Jokin on painanut hartioilla koko talven… muutoksen aavistus, haikeus, toki myös kiitollisuus kaikesta koetusta.
Samaan aikaan, kun olen hyvästellyt lähes 30 vuotta hiuksistani huolehtineen kampaajani hänen eläkkeelle siirtyessään, olen laittamassa pistettä toisen Ekk-pohjaisen kirjan pitkäksi venähtäneeseen prosessiin.
Syksyllä ilmestyvän teoksen nimeksi tulee ”Elämässä eteenpäin – irti uhriutumisesta”.
Pitkästä käsikirjoitusprosessista irrottautuminen sekä eittämättä myös lähestyvä 65 ikävuoden rajapyykki ovat selvästi muokanneet henkistä tilaa ja altistaneet lisää vaihteleville tunnelmille.
Kurssitoiminnassakin on pitkin talvea tullut koettua jännittäviä hetkiä. Mm. Kallion srk:n tilaama Elämänpolku-kurssi kohtasi tekniikan puolen vaikeuksia, joita ei olisi osannut odottaakaan. Mikä varmuudella tuli kuitenkin todistettua, oli ja on ihmisten innostuneisuuden, heidän sitoutuneisuutensa ja luottamuksensa kantovoima yli kaiken tekniikan (ja sen puutteen).
Kun viimeinen EP-istunto oli pidetty, kahvit juotu ja kunniakirjat jaettu, sain kurssilaisilta läksiäisiksi runon, joka sopii myös valmistuvan kirjani perusteemaan. Samalla se kertoo kurssilaisteni tarkkanäköisyydestä ohjaajansa suhteen.
Tämän Jaakko Haavion kirjoittaman runon ”Siivet” (Kokoemasta Taivaan ovella, 1933) tulkitsen niin, että elämän taakkoihin kätkeytyy myös siunaus, jonka parhaassa tapauksessa voi oivaltaa, kokea, viedä eteenpäin ja jakaa – jo ennen lopullista vapautumistaan maan kahleista.
Hän hymys muitten nähden
mut kyttyränsä tähden
hän itki yksinään.
Mut enkelipä tästä
loi siivet kyttyrästä.
Hän lähti lentämään
ovelta ikuisuuden
taa taivaan avaruuden
luo Luojan istuimen.
Oi katso, hautaan saakka
on kaikkinainen taakka
vain suojus siipien.