Syksyn Elämänkaarikirjoitus-kurssit ovat vihdoin päässeet alkuun Helsingissä (Hgin aikuisopistolla ja Suomen Mielenterveysseurassa) ja Turussa (AMK:ssa) aikamoisen organisoinnin jälkeen. Ihmiset, joilla on vakituinen työpaikka, vakituisine palkkapäivineen ja ainakin melko vakituisine työtovereineen, kokisivat aika vaikeaksi käsittää tällaista elämän- ja työtapaa, jossa lähestulkoon kaikki vaihtuu joka ikinen syksy.
Tulevina kuukausina täytyy löytyä aikaa myös toisen Ekk-kirjan tekemiseen ja työstämiseen.
Kesä oli poikkeuksellisen lämmin, suorastaan trooppinen. Antoiko se meille pohjoisen asukkaille enemmän voimia ja puhtia kuin tavanomaiset ”vähälumiset” kesät, jää nähtäväksi.
Ekk-ryhmissä olemme nyt prosessin alussa, sukupuun kimpussa, faktoja haalien eri instansseista, arkistoista yms. ja kaivaen esiin omien ullakkojen ja vinttikomeroiden pahvilaatikoista kirjeenvaihtoa ja vanhoja asiapapereita. Päiväkirjapinotkin joutuvat syyniin ja valokuva-albumit pyyhitään pölyistään. Nyt vaaditaan myös muilta, saman katon alla asuvilta, kärsivällisyyttä! Elämänkaarikirjoittaja starttaa koko lukuvuoden pituiselle matkalleen vaihtelevissa mielialoissa, usein kuitenkin ”intoa piukassa”.
Innostun ihmisten innostumisesta.
Siitä, että jokaisen oma elämä on täynnä uskomattomia asioita, yllätyksiä, salaisuuksia, tietoa, oivallusta ja ties mitä. Mikään fiktio ei sitä voita. Elämä on paradoksi, se voi olla farssi ja tragedia yhtä aikaa. Kaikkeen tavallisuuteenkin saattaa kätkeytyä epätavallisuutta, köyhyyteen rikkautta, yksinäisyyteen yhteyttä.
Ei mitään niin hyvää alkua, joka ei voi jatkossa pilaantua, mutta ei myöskään niin pimeää risukasaa, etteikö auringonsäde sinnekin joskus väylänsä löytäisi.
Ja elämässä opettaja voi osoittautua oppilaaksi, oppilas opettajaksi, tie ojaksi, mutta myös oja tieksi.
Seikkailu alkaa, hyvää matkaa meille kaikille!
PEPI