Vastailen tällä blogi-palstallani www-sivujeni sähköpostin kautta tulleisiin kysymyksiin koskien Ekk:ta, mutta myös muuta toimintaani kuten fiktiivisiä kirjojani tai kirjoittamisprosesseja yms.
Miten uusinta kirjaasi on otettu vastaan? Oletko yllättynyt jostakin uusimpaan kirjaan liittyvästä reagoinnista?
Palautetta, mitä viime heinäkuun lopussa ilmestynyt kirjani ”Elämässä eteenpäin – irti uhriutumisesta” on vuodenvaihteeseen 2014/15 mennessä saanut, on tullut harvakseltaan, mutta se on ollut poikkeuksetta hyvää, jopa erinomaisen innostunutta. Joistakin kommenteista käy ilmi, että kirjaa on luettu useampaan kertaan ja ajatuksella. Tällainen palaute on tietysti kirjoittajalle todella rohkaisevaa. Sekin tunne on, että samoin kuin ”Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat”, tämäkin kirja hakee lukijakuntansa ajan kanssa ja vaikuttaa kauemmin kuin vain yhden ns. myyntisesongin.
En tiedä, olenko ollut hirveän yllättynyt kommenteista, joita olen saanut, mutta kiitollinen varmasti. Sekään ei periaatteessa ole yllättänyt, että kommentit ovat tulleet nopeammin mieluummin täysin tuntemattomilta ihmisiltä kuin niiltä, jotka tavalla tai toisella kuuluvat ns. lähipiiriini.
Esikoiskirjasi ilmestymisen jälkeen koit yli puolen vuoden euforian ajan. Kerroit, että siinä tuli todistettua niin monta asiaa ennen kaikkea itsellesi. Milla mielellä nykyisin ajattelet esikoiskirjaasi? Mikä sen merkitys on sinulle nykyisin?
Jo silloin, kun esikoiskirjastani ”Hullu, ihana lintu – Metsäkyyhky”, AH 1988, tehtiin kustannussopimus, ajattelin, että tätä ei olisi tehnyt kukaan muu kuin Paavo Haavikko. Olen samaa mieltä edelleen. Joskus ”muurissa on rako” ja (elämän) tilanteet muuttuvat dramaattisesti sellaistenkin kohdalla, joilla tuntuu useimmiten olevan vain ns. seinä edessä. ”Metsäkyyhky” todisti itselleni sellaisen olemassaolosta, jonka olin tiennyt jo kauan, mutta jota en ollut voinut saada aiemmin toteutettua.
Esikoiskirjallani on edelleen sekä konkreettinen ”tehtäväksianto” kirjoittamiseeni että symbolinen, osin mystinenkin merkitys elämälleni ja työlleni.
Kenelle suosittelet nykyisessä rankassa maailmanajassakin ekk-kurssin intensiiviselle matkalle uskaltautumista? Miksi matka kannattaa tehdä?
Periaatteessa kenelle vain, joka kokee, että rehellinen, totuudellisuuteen pyrkivä elämän inventaario olisi syytä tehdä. Kurssille ei kuitenkaan kannata hakeutua, jos ei suostu siihen, että prosessi voi muuttaa siihenastisia käsityksiä asioista ja kokemuksista, myös omasta taustahistoriasta. Siinä joutuu vain tarpeettomasti painimaan ”taivaiden valtoja vastaan”.
Ekk:ssa ei ole kyse mistään kilpakirjoituksesta, vaan itsetutkiskelusta ja – tuntemuksesta, jonka yhteydessä mieleen ja muistiin nousseita asioita on tilaisuus ryhmässäkin pohtia. Siteeratakseni presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta: ”Että muistaisimme mukavat, mutta tietäisimme ikävät.”
Nyt, jos koskaan tällainen ”oman pesän selvitys” kannattaa tehdä jo siksikin, että elämme (jälleen) rankkoja aikoja ja voimia tullaan tarvitsemaan yhteisiin ponnisteluihin. Lisäksi tietenkin omat sisäisen kasvun haasteet ovat aina olemassa. Sitten on mahdollisesti vielä jälkipolvi, joka on nykyisin yhä useammin hajaantunut ympäri maailmaa, mutta joka tulee olemaan kiitollinen, jos vanhemmat tai isovanhemmat ovat kirjoittaneet kokemastaan ja näkemästään rehellisen kuvauksen. Mikään ei korvaa oman taustaperheen kertomuksia siitä, mitä, miksi ja millaisin mielin asioita on koettu.
Uuden vuoden ajatuksia elämänkokemuksesi (ja elämänkaarikirjoittajien tuomien näköalojen) pohjalta?
Tämä on aika laaja asia. Voisin osittain ja yksilöiden kohdalla viitata edelliseen vastaukseen oman inventaarion tärkeydestä syineen.
Yleisesti mieltäni on painanut se, miten viime ajat ovat palauttaneet mieliin Suomen maantieteellisen sijainnin merkityksen vähän liiankin ikävällä tavalla. Uutta (joskaan ei aivan ennen näkemätöntä) vaihettaan käyvän naapurimaamme kanssa pitäisi löytää viisautta, jossa ei olla liian sinisilmäisiä, mutta ei myöskään jumittua liiankin tuttuihin, jäykkiin ja pelkästään kielteisiin asenteisiin. Omaa teoriaani lainaten, tässä tilanteessa on jälleen mahdollisuus uhriutua eli katsoa tilannetta ”ikuisen uhrin”, ainaisen päältä poljetun ja joka kerran vääryyttä kärsineen asemasta – puolin ja toisin.