Elämankaarikirjoitus-mallin kehittäjä, kouluttaja,
psykoterapeutti ja kirjailija

Kevätsiivous

Olin talvilomallani pari vuorokautta Tukholmassa. Oli kirkas maaliskuun päivä, kun pistäydyin kaupungin keskustassa olevaan Adolf Fredrikin kirkkoon, jonka hautausmaalla on myös Olof Palmen viimeinen leposija.

Kirkon sivualttarilla käynnistyi juuri esirukousmessu, jota johti nuori naispappi. Pääsiäistä edeltävä paastonaika oli alkamassa ja pappi kertoi siitä jotenkin siihen tapaan, että ”paasto on aika, jolloin tarkastelemme elämäämme pyrkien poistamaan siitä kaikkea turhaa, jotta tulisi tilaa tarpeelliselle”.

Hänen puheensa osui minuun – varsinkin, kun tiesin, että matkalta palattuani minun oli aloitettava rankaksi aavistamani kevätsiivous.

Esirukousmessun sanoma ei kuitenkin rajoittunut tähän, vaan seuraavaksi piskuinen seurakunta veisasi virren, jota harvemmin Suomessakaan kuulen, mutta jolla on itselleni tietty henkilökohtainen merkitys.

”Hangen alla nukkuvasta vehnänjyvästä”, kertova virsi on evankelisen laulukirjan virsiä ja sen viimeinen säkeistö kuuluu:

 

”Kohta kevät koittaa, silmu tietää sen.

 Nyt on aika luottaa / juurten, siementen.

 Hetki kun lyö, / puu kukkii, vihertää. 

 Aurinkomme, loista! / Rakkaus, meihin jää!”

 

Tiesin, että vaikka en ollut täyspäiväisesti pohdiskellut muuatta henkilösuhteisiini liittyvää isoa pettymystä, nyt oli aika antaa kevätsiivouksen viedä loputkin siitä pahasta mielestä, minkä tuo pettymys oli aiheuttanut.

Anteeksianto ei kai syvimmältään ole sekään omaa tekemää, mutta siihen on tartuttava silloin, kun kokee sen ”tulevan kohti”.

 

Tukholman jälkeen työni elämänkaarikirjoittajien kanssa on jatkunut antoisana. Ryhmät ovat tässä vaiheessa lukuvuotta tulleet tutuiksi ja ihmiset rakkaiksi. Kohta on kuitenkin aika luopua myös tämäntalvisista kurssilaisista ja laskea heidät jatkamaa elämäänsä! Tunnelmat molemmin puolin ovat voipuneet ja haikeat, mutta myös onnellisen euforiset.

Kevätsiivouksessa kirja- ja arkistohylly toisensa jälkeen on myös päässyt uuteen katselmukseen, vaikka on todettava, että kirjojen läpikäyminen on oikeasti rankkaa puuhaa. Kirjatkin ovat ystäviä! Niin paljon elämää kätkeytyy kulloisenakin aikana hankittujen tai lahjaksi saatujen teosten tuttuihin kansilehtiinkin – saati kansien väliin.  Ei ole aina ihan helppoa päättää, mitkä näistä rakkaistaan säilyttää, mitkä viedä antikvariaattiin tai kirpputorille.

Ehkä pitäisi kuitenkin ajatella, ettei kirpputorillekaan vietyä kirjaa ole hylätty, vaan siellä sekin vain odottaa uutta elämää, kevättään. 

 PEPI

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on twitter
Jaa Twitterissä
Share on linkedin
Jaa LinkedInissä