”Matkoista pisin, on matka sisäänpäin…” kirjoitti Dag Hammarskjöld, jota ei hänen eläessään ymmärretty mystikoksi. Monet hänen rönsyistä riisutuista mietteistään, jotka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen (”Vägmärken”), ovat edelleen hyvin puhuttelevia lähes armottomassa rehellisyydessään ja kirkkaudessaan.
Onko voimakas tehtävätietoisuus kytkettynä yksinäisyyteen valittu vai annettu?
Kulunut talvi, jota tuntuu pitkään pitävän otteessaan mitä säihin tulee, on ollut selvästi käännekohta omassa elämässäni ja työssäni. Tietty hiljaisuus on tuonut etäisyyttä nimenomaan kirjoitusryhmiin, vaikka kaiken aikaa on myös voimistunut tietoisuus siitä, että työmaata on ja että tarve käydä läpi elämäänsä ja siitä kirjoittaakin on suorastaan huutava. Toisaalta tarjolla on runsaasti houkutusta siitä, että tarina omasta elämästä on mahdollista tehdä nopeasti ja vaivatta ja ehkä vielä koreasti ja näyttävästi, jollei nyt ihan suureen levitykseen, niin pienempään ainakin.
Matkoista pisin on kuitenkin matka sisäänpäin, itseen, todellisiin kokemuksiin ja todellisiin, syviin tunteisiin. Tuon matkan aikana olisi kestettävä kipua ja vaivaa – sitä ettei valmista tule viikonlopussa, ei kahdessakaan ja varsinkin sitä, että rakennelma tarinaksi omasta elämästä murtuu ja muuttuu rehellisen prosessin, itsetutkistelun aikana.
Elämän kiinnekohtien voima tulee esiin sen käännekohdissa. Silloin voi tähänastinen, reipas ja nousujohteinen tai ainakin tuloksekas meno yht´äkkisiestikin hidastua. Maisema tummuu ja tie käy vaikeaksi, epävarmuus jokaisesta askeleesta lisääntyy, meno pysähtyy. Kun näköaloja ei ole erotettavissa, arvelee olevansa umpikujassa.
Tässä tilanteessa joutuu käymään läpi ne asiat ja ihmiset, joilla on ollut ja on varsinaista merkitystä elämässä. Moni tähti himmenee, mutta jotkut myös kirkastuvat.
Usein se tietää ”väen vähenemistä”, muutosta ihmissuhteissa ja yksinäisyyden lisääntymistä, myös totuttelemista tämän kaiken sietämiseen. Hyvin monet asiat, tilanteet ja kokemukset eivät kuitenkaan edes ole jaettavissa kenenkään kanssa. Kasvutehtävä on siinä, ettei hätäpäissään tuomitse liian ankarasti niitä, jotka tähän asti ovat rinnalla seisoneet eivätkä nyt siihen tunnu kykenevän.
Todellinen muutos merkitsee yksinäisyyden tuntemuksia, aina. Tässä erämaassa erottuvat kuitenkin kirkkaammin pieninkin kasvuston viherrys, karun kivimaiseman kauneus ja öinen taivas, joka miljardeine valoineen tulee lähemmäs, laskeutuu tämän kaiken olevaisen ylle.