Näköala vuorelta

Kevään tässä vaiheessa Elämänkaarikirjoitus-kurssit alkavat olla loppusuoralla, euforiset – ja haikeat päättäjäisistunnot ovat ajankohtaisia.

Se tietää hyvästejä, tiet eroavat eivätkä ihmiset ehkä enää tapaa. Mutta jos ryhmät alkavat kokoontua kurssinsa jälkeen itsenäisesti – kuten aika usein tapahtuu – alkaa uusi, erilainen, mutta kuitenkin intensiivinen,  jakamiseen kasvaneiden ihmisten ystävyyden vaihe.

Lisäksi on tietenkin mahdollista ja toivottavaa, että jotkut peruskurssilaisistani lähtevät kartuttamaan kokemustaan ohjaajina ja tulevat mukaan luotsaamaani Ekk-ohjaajien ryhmään!

 

Omalla kohdallani talvi on ollut kuin ”ylitettävä vuori”, voimia kysynyt ja vienyt, mutta poikkeuksellisen paljon myös uutta, suorastaan käänteentekevää ajateltavaa antanut. Käsikirjoituksen työstäminen – joka on tapahtunut paljolti alitajuisella tasolla ja kurssien ohjaamisen ohella – on myös vienyt energiaa, vähän salakavalastikin. Silloin tällöin olen herännyt aamuyöstä kirjaamaan muistiin ajatuksia, joita tämä prosessi on synnyttänyt. Nyttemmin olen huomannut olleeni jo pidemmän aikaa muutoksessa kirjoittamani materiaalin ja kaiken siihen liittyvän suhteen. Aivan viimeaikaiset oivallukset tulevat mitä ilmeisemmin oikaisemaan käsittelemäni aihekokonaisuuden painopistettä.

 

Kirjailijan työ on tunnetusti hyvin yksinäistä, siitä ei päästä mihinkään. Monia teemoja voi toki samanhenkisten kanssa jakaa – mitä paperille saa lopulta aikaan, on itse vastuussa.

Sen lisäksi, että kurssilaisten kirjoittama materiaali, elämänkokemus, ja oma kirjoittamisprosessini pitävät käynnissä pohdintaa, tähän asiayhteyteen tavalla tai toisella liittyvää kirjallisuutta tarttuu kauppojen hyllyiltä ja ties mistä tilanteista alituisesti mukaan. Vaikka kirjoihin ehtii useimmiten paneutua vain pätkittäin ja hajanaisesti, ne ovat mukana vahvistamassa ja rohkaisemassa sitä, mihin suuntaan oma työ kehittyy.

Tarttumisetäisyydellä ovat tällä hetkellä eri puolilla huusholliani ja mikä missäkin vaiheessa tutustumista mm. teokset; ”Constance – the tragic and scandalous life of Mrs Oscar Wilde”, (Franny Moyle), ”Pitkän iän salaisuus” (Howard S, Friedman & Leslie R. Martin), ”Nina Schenk Gräfin von Stauffenberg – Ein Porträt” (Konstanze von Schluthess), ”Tie tuolle puolen – miltä kuoleminen tuntuu” (Bernard Jakoby) ja ”The Return of the Prodigal Son – A Story of Homecoming” (Henry J.M. Nouwen).

 

Menemättä näihin kirjoihin yksityiskohtaisesti, mikä niissä on yhteistä? Elämä, kuolema ja valinnat. Niistä on aina kyse, joka päivä ja lopulta. Näiden raamien sisään kaikki asettuu.  

Mitä pidemmälle olen kokemuksellisuuden kanssa tekemisissä, sen tärkeämmäksi tulee totuudelle avautuminen – totuudellisuus elämänasenteena – yhä laajemmin. Tähän on kätkettynä myös se ”näköala, joka vuorelta avautuu”; todellisen vapautumisen mahdollisuus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: