Valoa

Meneillään olevan vähälumisen tai kerrassaan lumettoman myöhäissyksyn pimeys imee kaiken valon – ja vähältä pitää – voimatkin.

Valoa tulee onneksi muualtakin kuin ulkoa.

Ekk-ryhmissä on käyty läpi mm. erilaisia sotia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin perheisiin, sukuihin ja sukupolviin. Minulle tämä onkin jo 13. ”sodan syksy” elämästään kirjoittavien, syitä ja seurauksia pohtivien ihmisten kanssa. Nyt kokemuksessa on mukana ja sitä laajentamassa myös ryhmä Ekk-ohjaajaoppilaita.

Mikä on se valo, joka loistaa kirkkaana silloin, kun käsiteltävät aihealueet ovat usein aika raskaita – kuten nuo em. sodat kaikkine vaikutuksineen?

Se on ymmärryksen ja myötätunnon valo, joka ei pyri jälkiviisaisiin paljastuksiin, vaan valottamaan aikaisempien sukupolvien elämää ja ratkaisuja eri puolilta niin, että ne suhteutuisivat aikaansa, olosuhteisiin ja vallitsevaan yhteiskuntaan ja tulisivat näin syvemmin ymmärretyiksi.

Näinhän me varmaan haluaisimme, että meitäkin ja valintojamme tultaisiin tarkastelemaan sitten, kun me emme enää ole niistä kertomassa.

Toisaalta aika antaa todella myös uudenlaisen perspektiivin. Jonakin päivänä myös me ja meidän sukupolvemme valinnat nähdään monelta osin kirkkaammin kuin me tätä aikaa eläen vielä pystymme näkemään. Mehän emme vielä näe tekojemme seurauksia, vaikka kykenisimme jotakin aavistelemaankin. Emme myöskään – niin kuin eivät aikaisemmatkaan sukupolvet ”myrskyn silmässä” ollessaan – tiedä sitä, mitä tapahtuu parasta aikaa eripuolilla maailmaa, mitä on syntymässä, liikkeelle lähdössä, mitä kuolemassa, sammumassa. Tämä tieto tulee tunnetuksi vasta myöhemmin. Ja siinäkin tapauksessa, että kykenisimme herkästi näkemään virhevalinnat, kun ne ovat toisten tekemiä, omissa asioissamme harva meistä on ns. kaukaa viisas.

Tietämisen valo on vapauttavaa ja parantavaa silloin, kun se tuo esiin pimentoon kätkettyä tavalla, jossa ei ole muka tuomiota, vaan ymmärrystä ja armahdusta.

Vaikeuksia tulee, jos asiayhteyksiin liittyy esimerkiksi stigmatisointia, leimaamista tavalla, joka on hyvin mustavalkoinen. Sukupolvien traumaattiset ketjut eivät katkea ennen kuin uhriuttamisen ja uhriutumisen syvät alkujuuret löytyvät. Nämä ovat haasteellisia prosesseja, jotka kohtaavat usein voimakasta sisäistä ja ulkoistakin vastustusta. Ihmistä tai tahoa, mitä on totuttu syyllistämään, ei haluta ymmärtää, häneen ei luoteta. Pahaksi leimattu suorittaa osaansa myös siksi, että muut saisivat tilaisuuden olla vähän parempia.

 

Itsenäisyyspäivä lähestyy, kohta on joulu. Lahjapaketteihin kääriytyy monia muistelmateoksia, yhä enemmän muidenkin kuin merkkimiesten, sotapäälliköiden, sillä myös rivimiehet ja naiset ovat tarttuneet kynäänsä ja ryhtyneet kertojiksi. Se on terve ja tasapainottava suuntaus!

Adventtikalenterin luukkuja avataan odotuksen tunnelmissa.

Mitä odotamme joululta – mitä merkitsee meille tänä vuonna juhla, jonka vietossa usein tärkeimmäksi määritellään toisilleen läheisten ihmisten, perheen, sukulaisten ja ystävien yhdessäolo? Todellinen läheisyys voi toteutua vain rehellisessä avoimuudessa, totuudellisuudessa, siksi se on toteutuakseen vaativa – ja jääkin usein toteutumatta. On ehkä sittenkin helpompaa ymmärtää aikaisempia sukupolvia kuin nykyistä, kauempana olevat ovat lähempänä kuin läheiset!

Ehkä pitäisi laskea ns. odotustasoa, olla vähempään tyytyväinen myös ihmissuhteissa. Täydellisyyteen ja täyttymykseen on pitkä matka, mutta:  jouluakin on jo sen odotus.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: