Kun aika on kypsä

Pariin kymmeneen vuoteen ”talvisin talvi” täällä pohjoisessa on laittanut kärsivällisyyden koetukselle siinä, kun eteläisempää pallonpuoliskoa on koetellut tietty ”sukupolven vaihdos”.  Pitkäaikaisia, korruptoituneita hallitsijoita on suistettu sijoiltaan. On tapahtunut lyhyessä ajassa sellaista, mitä ns. asiantuntijatkaan eivät osanneet aavistaa.

Kun aika on kypsä, asiat alkavat tapahtua.

Onko kyse tietystä kehityksen kaaresta tai kentästä?

Jokainenhan sellaista on kohdannut omassa elämässäänkin. On voinut yrittää jotakin asiaa useampaankin kertaan, mutta jollei ole ollut tuon ”asian aika”, on yritys toisensa jälkeen epäonnistunut.

Vaikeaa on tietenkin tietää, milloin on minkin aika, jotta ei turhaan hukkaisi energiaansa. Toisaalta, voi olla niin, että nuo turhina pidetyt yritykset ovat raivanneet tietä ja kypsyttäneet maaperää, että tavoite voisi sitten sillä ”ajallaan” tapahtua.

Monia surullisia ja surkuhupaisiakin ratkaisuja tulee elämän mittaan tehneeksikin vaikkapa parin- tai työn ja ammatin valintoihin liittyen.

On aika vaikeaa nöyrtyä sen edessä, että vasta neljänkympin jälkeen alkaa pikku hiljaa ymmärtää elämäänsä ja valintojaan – usein sen inventaarion siivittämänä, mihin vasta tuolloin, riittävästi kokeneena, pystyykin. 

Elämänkaariajattelun perusteella yksi ihmisen haasteellisimmista seitsenvuotisjaksoista tuntuu olevan ikävuodet 35 – 42. Vielä myöhemminkin tarkastellessa ne saattavat saada aikaan ”kauhunväristyksiä”, jos kohta myötätuntoakin itseä kohtaan.  Tuntuu jälkeenpäin suoranaiselta ihmeeltä, mistä kaikesta on tuossa vaiheessa selvinnyt!

Kyse on usein erittäin suurista haasteista työ- ja yksityiselämässä, muutospaineista ja muutoksista, mutta syvimmillään  myös itsenäistymisestä – jälleen kerran. 

Neljänkympin inventaariossa ihminen pyrkii kohtaamaan itsensä aidompana – paitsi, että saavutukset myös elämälle asetetut unelmat,  punnitaan. ”Tätäkö tämä elämä on ja tulee olemaan?” kyselee moni ja huomaa, etteivät tähänastiset vastaukset ole enää riittäviä, saati poista tunnetta siitä, että jotakin on mahdollisesti jäänyt kokonaan hoksaamatta tai muuten vain unohduksiin.

Liian paljon on ollut ulkoa-ohjautunutta, luuloa ja näennäistietoa. On esimerkiksi tullut määritelleeksi ja luokitelleeksi asioita ja toisia ihmisiä pintapuolisesti ja hätäisesti, vain oman aikakautensa, ikä- ja sosiaaliluokkansa viitekehyksissä.

Kun aika on kypsä, mitta täyttyy. Entinen ei riitä, täytyy päästä syvemmälle, laajemmalle. Missä ovat syyt seurauksille? Mikä on oikeasti totta, mikä vain kuviteltua?

Miksi asiat toistuvat? Miksi ”erilainen valinta” tuottaa kuitenkin saman vastauksen?

Missä määrin syy on geeneissä ja ulkoisissa tekijöissä ja missä on ihmisen oma vastuu?

On vielä suhteellisen ”helppoa” kartoittaa ongelmat ja nähdä niiden taustatekijät, mutta miten päästä käsiksi alkusyyhyn ja väärien valintojen kierteeseen? Miten katkaista negatiivinen jatkumo?  Miten muuttaa jotakin itsessään – ei vain vaatia tilille muita – jos tiedostaminenkaan ei vielä riitä?

Ehkä kyseleminen ja tuskastuminen ovat kuitenkin niitä tarpeellisia yrityksiä, jotka aukaisevat tietä tulevalle.  Joskus myöhemmin voi sitten todeta, että ”kas, siitä se muutos alkoi”.

Muurit eivät ehkä heti kaatuneet, mutta eräänä aamuna voi herätä havaintoon, että aika on kypsynyt ja että ”tyranni” on poissa.

PEPI

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: