Kesäpäivänseisaus 2010 merkitsee aloitusta!

Monet toimijat,  yrittäjät yms. avaavat omat nettisivunsa heti, kun toiminta alkaa – miksei jo vähän sitä ennenkin. Elämänkaarikirjoitus saa tänään, 21.6.2010 kesäpäivänseisauksen päivänä omat sivunsa reilun kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen. Lukuvuonna 1999/2000 kokoontui nimittäin johdollani ensimmäinen Ekk-ryhmä Hämeenlinnassa. Ryhmästä otettiin jopa kuva elämänkaarisymbolisesti puun juurella, mikä on nyt näkyvillä sivuillani.

Nettisivujen tekemisessä on teknisenä mestarina toiminut Jan Stenberg, yhteistyökumppanini Oppifi Oy:stä. Sivujen kuvamateriaali on omaani vanhoista postikorteista, akvarelleistani sekä valokuvistani koostettu. Piirretty puu on Elämänkaarikirjoitus ja -ohjauskoulutuksen symboli, sen tuotemerkki. Janin kanssa tuumailimme, että sivustot saavatkin olla vähän kotikutoisen oloiset – sitähän tämä elämä ja Elämänkaarikirjoituskin on!

Tulen kirjoittelemaan näitä blogeja  tarpeen mukaan – ehkä vanhanaikaiseen kolumnitahtiin, kerran kuudessa viikossa. Aiheina tulevat olemaan Elämänkaarikirjoitukseen liittyvät, sisällölliset ja kirjoitusprosseissa esiin tulevat asiat, minkä lisäksi käsittelen mielelläni  kysymyksiä, joita mahdollisesti saan asiasta kiinnostuneita lukijoilta. Sitä varten on avattu myös uusi sähköpostiosoite pepi.reinikainen@elamankaarikirjoitus.fi .

Kaikkien niiden, joita Ekk-kurssit tai elämänkaariajatuksen mukainen kirjoittaminen ryhmien ulkopuolellakin  kiinnostaa, kannattaa hyödyntää alkaneen kesän sukujuhlat ja muut kokoontumiset tietojen keräämiseen isovanhemmissa ja suvusta ja vaikkapa kansakoulun tai muiden opinahjojen ajoista. Elämänkaarikirjoitus nojaa vahvasti tosiasioihin. Tieto on paitsi tuskaa, se toimii myös vapauttavasti!

Toivon ja toivotan kaikille kesän valoa ja lämpöä, jota me tulemme tarvitsemaan tulevana syksynä ja talvena!

PEPI

Mainokset

4 kommenttia to “Kesäpäivänseisaus 2010 merkitsee aloitusta!”

  1. Onnea matkaan uusille sivuillesi Pepi!

  2. Se matka, jolle näiden sivujen opastamana voi lähteä, on elämänmakuinen ja kiehtova matka.
    Sillä matkalla Pepi on hyvä opas. Mielenkiintoista ja rikastuttavaa löytöretkeä kaikille matkaanlähtijöille.

  3. Hei Pepi! Lähetän terveiseni ja kannustuksen sanani täältä Helsingin yliiopiston Palmenian kirjoittajakoulutuksesta, jossa myös olet opettanaut elämänkaarikirjoitusta. Toivottavasti olet hellekesän aikana kerännyt ja varastoinut voimiia, joilla jaksat tulevan lukukauden!

  4. Edellisessä kommentissani sukunimeni meni väärin: se on Montonen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: