Elämänkaarikirjoitus

Elämänkaarikirjoitus on elämäkertakirjoitusta, jossa kirjoittamista käytetään välineenä oman taustan, kokemusten, elämän tapahtumien – niin myönteisten kuin vähemmän myönteisten – selvittelyyn. Tuloksena on kirjoittajan omasta innokkuudesta, tarpeesta ja taidosta riippuen perusmateriaali mahdollista elämäkertaa varten, joka tarvitsee todentuakseen vielä työstämistä ja hiomista.

Elämänkaarikirjoituksen erityispiirteitä ovat jatkumon eli taustatarinoiden sekä oman elämän eri ikäjaksojen ja – kausien kasvuteemojen korostaminen sekä ajan, historian, yhteisön, yhteiskunnan merkitysten ymmärtäminen yksilön elämässä.

Kirjottajan kokemuksellinen totuus on kunniassa, kertojan oma ääni kehittyy kirjoittaessa, vaikka kaunokirjallisuus ei olekaan pääasia. Elämänkaarikirjoittaja etsii syitä ja tarkkailee seurauksia – ei hae syyllisiä ja pyrkii pois omasta uhriutumisestaankin.

Elämänkaarikirjoitus ei ole terapiaa, mutta se on terapeuttista. Prosessina se väkisinkin nostaa asioita muistista – jopa unohduksista – ja ikään kuin vaatii niiden käsittelyä. Menneisyys kirjoitetaan tavallaan ”uusiksi”, koska se eletyn elämän ja siinä saatujen myöhempien kokemuksien ja ryhmässä jakamisen kautta muuttuu. Keskittyessään omaan elämäänsä, ihminen laajentaa käsitystään syistä, seurauksista ja syy-yhteyksistä. Kyseessä ei siis ole itsekeskeisyyden huipentuma, vaan jokaiselle ihmiselle tarpeellinen inventaario ainutkertaisesta elämästään, tarina, jonka moni haluaa jättää itsestään muistona jälkipolvelle. Kirjoituksen suunta onkin siis yllättäen eteenpäin ja tulevaisuuteen, ei niinkään menneisyyteen! Elämänkaarikirjoitus ei ole ongelmakeskeistä, vaan elämäkeskeistä.